Just nu:
Laddar Twitter...Elämän pieniä hetkiä
Toiseksi viimeinen kampanjapäivä, päivän viimeinen virallinen stoppi oli Munkkivuoren ostarilla. Taas monia kiinnostavia keskusteluja, mutta yksi lyhyimmistä oli myös yksi niistä jonka tulee muistamaan pitkään...se myös muistutti, että vaikka nämä vaalit ovat erinomaisen tärkeitä, on elämässä paljon muuta...
...ovesta käveli ulos energiaa säteilevä mies, tarjosin karkin mutta en
vaaliaineistoa. Hän pysähtyi, katsoi minua, otti ja kiitti karkista.
Sitten hän kysyi mistä oli kysymys. Kerroin olevani ehdokkaana
vaaleissa. Mies kertoi että oli ollut Rauman kunnanvaltuustossa, ja
pelannut lätkää koko elämänsä. Kehui, että näin politiikkaa pitääkin
tehdä ja lupasi äänestää minua. Koko ajan puhdas ilo säteili miehestä.
Hän oli juuri saannut puhelun, että oli saanut hakemansa työpaikan
erään hotellin johtajana; lamankin keskellä on työpaikkoja! Kiitin
luottamuksesta ja hän sanoi, että kerää elämän pieniä hetkiä-muistoja,
ja että tämä hetki oli yksi niistä. Evästi vielä, että haluaa
edustajakseen sellaisen joka tekee töitä parlamentissa, lupasi vielä
kerran äänestää ja sitten katosi.
Ylihuomenna tiedämme tuloksen. Jos äänestäjät päättävät lähettää minut Brysseliin edustajakseen, teen heille kovaa työtä joka päivä. Vaikka en sinne pääsisikään, on minulla kuitenkin paljon hyviä muistoja...
Share
Ylihuomenna tiedämme tuloksen. Jos äänestäjät päättävät lähettää minut Brysseliin edustajakseen, teen heille kovaa työtä joka päivä. Vaikka en sinne pääsisikään, on minulla kuitenkin paljon hyviä muistoja...
